Yleisestä ilmapiiristä ja omista epävarmuuksista

Keskustassa käytiin hetki keskustelua harrastuksen yleisestä ilmapiiristä ja keskustelukulttuurista. Minulla on ollut jo hyvän tovin aihetta jonkin verran sivuava, lähinnä omiin epävarmuuksiin liittyvä teksti tekeillä ja koska se ei tunnu millään saavan mitään järkevää muotoa, aion dumpata tuon tekstipätkän tähän julkaisuun. Ensin käyn kuitenkin lyhyesti läpi omia kokemuksiani harrastuksen yleiseen ilmapiiriin ja keskustelukulttuuriin liittyen. Tekstin kasaaminen järkeväksi kokonaisuudeksi oli hieman hankalaa, joten mitään kovin selkeästi jäsenneltyä lukukokemusta ei tällä(kään) kertaa kannata odottaa. :D

Lähdetään liikkeelle vaikka harrastuksen yleisestä ilmapiiristä, joka on ainakin omasta mielestäni parantunut paljon siitä, mikä tilanne oli ennen Virtuaalifoorumi Keskustaa. Hevoset.comin aikaisesta ilmapiiristä en osaa sanoa mitään, sillä vaikka foorumin muistankin, en muista osallistuinko siellä koskaan virtuaalihevoskeskusteluun. Hevostalli.netin virtuaalihevoskeskusteluun löysin tieni arviolta viimeistään vuoden 2010 tienoilla ja meno oli siellä kyllä sen verran villiä, ettei kaltaiseni ujo ja epävarma teini uskaltanut siellä käytännössä mitään astutus-, osto- ja myyntitopiceja sekä talliesittelyjä kummempia kommentoida tai kirjoittaa. Anojen joukkolynkkauksen kohteeksi joutuminen pelotti. Vaikka Keskustassakin on välillä vähän kohistu erinäisistä aiheista, ei meno ole mielestäni ollut koskaan lähelläkään sitä, mitä se hötölässä pahimmillaan oli. Lisäksi harrastajakunnan keski-ikä on noussut viimeisen vuosikymmenen aikana ja se taitaa lähennellä nykyään jo kolmeakymmentä, joten on mielestäni vain loogista, että meno on rauhoittunut - vaikkei ikä tietenkään automaattisesti tee ketään viisaammaksi.

Keskustelukulttuurista tai sen kehittymisestä en sen kummemmin osaa sanoa mielipidettä. Muutamalla harrastajalla on ehkä hieman kärkäs keskustelutapa ainakin sellaisissa tilanteissa, joissa on esimerkiksi pohdittu harrastuksen yhteisiä tai muuten tärkeitä asioita. En kuitenkaan koe, että oma elämäni olisi heidän viestinnästään mitenkään erityisesti järkkynyt. Itsekin todennäköisesti töksäyttelen asioita ja olen enemmän tai vähemmän epäselvä omassa viestinnässäni. Toisaalta, jos olisin itse jatkuvasti tällaisten kärkkäämpien/töksäyttelevien kommenttien vastaanottaja, saattaisi olla eri ääni kellossa, en tiedä.

Haluan vielä nostaa eräänkommentin Keskustassa käydystä Harrastuksen ilmapiiri / keskustelukulttuuri keskustelussa, kun maura kertoi kokevansa, että "nykykulttuuri (myös siis muualla somessa) on ehkä hieman menossa siihen suuntaan, että jos viestejä ei ole hukutettu emojeihin, tai joku asia on sanottu neutraalin suoraan sävyyn, koetaan se hieman tympeäksi tai epäystävälliseksi, vaikka viestin kirjoittaja ei mitään pahaa olisikaan oikeasti tarkoittanut." Olen tästä niin samaa mieltä!

Kaikesta huolimatta kuitenkin siis koen, että ilmapiiri ja keskustelukulttuuri virtuaalihevosharrastuksen parissa on pääsääntöisesti hyvä. Meno on yhteisöllisempää ja kaikin puolin lähestyttävämpää kuin aikaisemmin, vaikka ymmärtääkseni osa nuoremmista harrastajista hieman arasteleekin meitä iältään vanhempia harrastajia. Toki voi olla, että meno on edelleen sama kuin 10 vuotta sitten, mutta koen asiat vain ikäni ja elämänkokemukseni (:D) ansiosta eri tavalla, kuin nuorempana. Kuitenkin - jos omat fiilikseni yleisen ilmapiirin osalta ovat hyvät, miksen itse juurikaan uskalla ottaa osaa keskusteluihin?

Koen olevani melko huono ja etenkin epävarma sosiaalisissa tilanteissa, joten kommunikointi harrastajien kanssa (kuten elämässä noin niinkuin yleensäkin) jännittää välillä kovastikin. Toki nyt, kun ikää on tullut lisää ja IRL työskentely asiakaspalveluammatissa on hieman karaissut luonnetta ja tuonut lisää rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin, on kanssakäyminen muiden kanssa nykyään jo sujuvampaa ja vähemmän jännittävää. Silti, välillä jännitys ja ahdistus iskevät lujemmin. Lisäksi IRL kommunikoin paljon eleillä ja etenkin erilaisilla kasvojen ilmeillä, mikä ei näin nettimaailmassa tietenkään onnistu.

Virtuaalihevosharrastuksen osalta tämä epävarmuus näkyy ehkä etenkin näissä yleisissä keskusteluissa, joihin en edelleenkään uskalla juurikaan ottaa osaa tai kantaa. Eli siis ihan tavan rupattelutopicista lähtien, mistään tärkeämmistä keskusteluista puhumattakaan. Pelkään, etten osaa perustella mielipiteitäni kunnolla tai selkeästi, puhun ihan puutaheinää tai teen typeriä asiavirheitä, tai että viestini sivuutetaan kokonaan. Moni kanssaharrastaja tuntuu myös kirjoittavan kovin asiallisesti, itsevarmasti, asiantuntevasti ja muutenkin hyvin - kirjoitanko itse riittävän hyvin?

Viestien kirjoittaminen on usein myös erittäin aikaavievää ja henkisesti raskasta. Työstän viestejä ja vastauksia yleensä tosi kauan - ihan esimerkkinä jonkin yhden-kahden virkkeen viestiin voi mennä joskus helposti tunti, enkä lopulta edes uskalla julkaista koko viestiä tai viestin lähetettyäni mietin, että kuinkakohan idioottina vastapuoli minua pitää. Mietinpähän vain, että mitä järkevää olisin niilläkin kymmenillä hukkaan heitetyillä tunneilla voinut elämässäni tehdä. Pelkään, etten saa tuotua asiaani esiin haluamallani tavalla, joten ylianalysoin omaa tekstiäni, jonka seurauksena vääntelen ja kääntelen sitä niin, että lopputulos on taatusti mahdollisimman hankalaselkoinen. Käy siis vähän samalla tavalla kuin jos tuijotat riittävän kauan tekemääsi piirrosta tai vaikkapa omaa naamaasti peilistä - se muuttuu hiljalleen ihan perunaksi, katsoitpa sitä miltä kantilta tahansa.

Nytkin mietin, että onko tässä blogitekstissä mitään järkeä ja kehtaanko julkaista tätä ollenkaan. Parhaassa tapauksessa joku kanssaharrastaja saa tästä kuitenkin jonkinlaista vertaistukea ja ehkä tämä voi olla alku sille, että uskallan jatkossa ottaa asioihin enemmän kantaa.

Kommentit

  1. Minä henkilökohtaisesti olen ollut sitä mieltä, että virtuaalimaailmassa keskusteluilmapiiri on aina, jopa ht.netin aikoina, ollut vähintäänkin kelvollinen, verrattuna moneen muuhun keskustelupalstaan. Virtuaalimaailmassa on sentään aina yritetty keskustella, vaikka niitä p*skamyrskyjä onkin tullut ja joku on aina saanut anonyymien haukkuarmeijan peräänsä. Keskusta on parantanut tilannetta ihan huomattavasti, kuten todettua on, mutta eihän sekään täydellinen ole. Kommunikointi on vaikeata ja Wiion ensimmäinen viestinnän lakikin sanoo, että viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta.

    Ja sitten kun meitä ihmisiä on erilaisia. Joku toinen ottaa asiat ja tulkinnat herkemmin ja henkilökohtaisemmin kuin joku toinen. Jokin hassuksi tarkoitettu sanamuoto saattaa kääntyä toisen aivoissa loukkaavaksi. Eikä sille voi mitään. Ei kukaan voi käskeä toista tuntemaan tietyllä tavalla! Mitä sitten pitäisi tehdä? Jaa-a kuule, kertoisin toki jos minulla olisi jokin viisasten kivi tähän vaan kun ei ole.

    Se mitä tuosta keskustelusta on seurannut on se, että tulin tässä miettineeksi omaakin käytöstäni. En tiedä, mutta saatan olla varsinainen jyrä keskusteluissa itse sitä toki tiedostamatta. Muita vanhempi, virtuaaliharrastaja vuodesta kivikausi, tallikin on vanhempi kuin nuorimmat harrastajat, hyvähän siinä on huudella. Puhumattakaan besserwisseröinnistä varsinkin värien suhteen, mutta vähän muutenkin. Sitä tulee miettineeksi, että pitäisikö vain olla hiljaa, jättää kommentoimatta vaikka olisi jotakin asiaa (varsinkin jos mielipiteeni poikkeaa paljonkin yleisestä konsensuksesta, kuten se yleensä tekee varsinkin kilpailu- ja laatuarvosteluasioissa). Tai jos nyt erehtyykin jotakin sanomaan, niin pitäisikö viestiä pehmennellä epämääräisillä sanamuodoilla ja miljoonilla hymiöillä, ettei kukaan nyt vain käsittäisi väärin tai loukkaantuisi. Jotenkin nämä vaihtoehdot eivät nyt oikein kuitenkaan inspiroi. Onneksi on blogi, jossa saa räntätä ihan just niin paljon kuin haluaa, tosin sekin voi kyllä saada ihmiset näkemään minut pahempana kuin olen, jos meinaan eksyvät sitä lukemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu en itsekään täysin torppaa hötölän aikaista keskustelukulttuuria. Veikkaan, että olen tuolloin ollut vielä sen verran "herkässä iässä", että keskustelun luonne ja anojen hyökkäykset ovat tuntuneet todellista pelottavammilta.

      Totta tuokin, että ihmiset ovat erilaisia, tulkitsevat viestit eri tavalla ja että kommunikointi noin niinkun yleensä on vaikeaa. Keskustan ilmapiiritopicissa tuli mielestäni ihan hyviä vinkkejä tähän, kuten se, että pitäisi pyrkiä lukemaan toisten viestit neutraalisti. Minkä pitäisi kyllä olla varmaan ihan itsestäänselvyys, mutta joka välikkä kuitenkin unohtuu (ihan itseltänikin siis), etenkin näinä mielensäpahoittamiskulttuurin aikoina. Voisin kuvitella keskustelun saaneen ainakin osan muistakin harrastajista tekemään hieman itsetutkiskelua oman ulosantinsa osalta, oli siihen "oikeaa" tarvetta tai ei.

      Poista
  2. Ja nyt kun luin tuon oman kommenttini läpi, niin kuulostan ihan siltä ulisevalta miesasiamieheltä, joka itkee, että kun mitään ei saa enää sanoa kun kaikesta loukkaannutaan, ilman että on minkäänlaista aikomustakaan miettiä omaa etuoikeutettua asemaansa tai muuttaa käytöstään.
    Ei! Ei ollut tarkoitus se.
    Olen ihan tosissani siinä, että minun todellakin pitäisi katsoa vähän omaa käytöstäni. Olen todennäköisesti monelle nuorelle, tuoreelle harrastajalle ehkä hieman jopa pelottava hahmo, juurikin edellämainituista syistä. Ja lisäksi melko aktiivinen keskustelija, jolla on yleensä mielipiteelleen kasa perusteluita = vaikea väittää vastaankaan. Lyhyesti: otan keskustelussa oman tilan hyvin helposti, kenties valtaan vähän muidenkin nurkkia enkä tajua sitä itse, ennen kuin nyt. Myönnän että on vähän hakusessa se, että miten tähän pitäisi suhtautua ja miten tästä jatkaa eteenpäin, mutta ehkä keksin sen vielä joskus.

    VastaaPoista
  3. "Viestien kirjoittaminen on usein myös erittäin aikaavievää ja henkisesti raskasta. Työstän viestejä ja vastauksia yleensä tosi kauan - ihan esimerkkinä jonkin yhden-kahden virkkeen viestiin voi mennä joskus helposti tunti, enkä lopulta edes uskalla julkaista koko viestiä tai viestin lähetettyäni mietin, että kuinkakohan idioottina vastapuoli minua pitää. Mietinpähän vain, että mitä järkevää olisin niilläkin kymmenillä hukkaan heitetyillä tunneilla voinut elämässäni tehdä. Pelkään, etten saa tuotua asiaani esiin haluamallani tavalla, joten ylianalysoin omaa tekstiäni, jonka seurauksena vääntelen ja kääntelen sitä niin, että lopputulos on taatusti mahdollisimman hankalaselkoinen. "

    Tiedätkö, mie olen ihan samanlainen. Siis 100%. :D Mutta olen huomannut, että kun vain aina kohtaa pelkonsa ja kirjoittaa, se muuttuu himpan helpommaksi, ihan pikkuaskelin ehkä mutta kuitenkin. Välillä yritän olla hurja: kirjoitan ja lähetän lukematta tekstiä uudestaan läpi.

    ...Sitten urheudenpuuska menee ohi, koirat takas häkkiin, ja palaan häntä koipien välissä korjaamaan typot, asiavirheet, neutralisoimaan ja sokerikuorruttamaan.

    Mutta pointti oli, että et ole yksin, jos se yhtään lohduttaa! Kommunikointi on muutenkin miulle vaikeaa, saati sitten kirjoittamalla kun kehonkieli ja äänenpainot jää pois. Siksi kai emojit ovat niin suosittuja, niillä kun pystyy paikkailemaan puuttuvia eleitä. Kukaan ei näe jos kohautan täällä harteitani, mutta kun laitan 🤷‍♂️ se on selkeää. (Taas että miten kukin minkäkin eleen tulkitsee, se on ihan eri tarina...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin lohduttaa tietää, etten ole yksin näiden ongelmien kanssa! Ja pystyn kyllä todellakin samaistumaan myös noihin urheudenpuuskiin ja siihen, että kommunikointi on ylipäätään vaikeaa. Mutta ehkä nämäkin asiat helpottavat vielä entisestään, kun ikää ja kokemusta tulee vielä nykyistä enemmän, tai ainakin toivon niin. :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit