Lupaukset vuodelle 2022

Koska viime vuosi sujui virtuaalihevosharrastuksen osalta sen verran mukavissa merkeissä eikä mitään megapitkiä taukoja ollut, uskaltauduin tälle vuodelle listaamaan joitakin uudenvuodenlupauksia. Edellisestä kerrasta onkin pitkä aika!


- Järjestä Rautakruunu- ja Joululoikka-kilpailut

- Järjestä kaikilla talleillani jonkinlaisen synttärikilpailun tai -tapahtuman

- Julkaise blogissa tekstin vähintään kerran kuukaudessa

- Muistan vastata blogiin tulleisiin kommentteihin säädyllisessä ajassa (sovitaan vaikka, että kahden viikon sisällä kommentista)

- Keskustele/kommentoi aktiivisemmin Keskustan puolella ja muiden virtuaalihevosblogien tekstejä

- Jatka Hirttivaaran kanssa samaan tahtiin, kuin vuonna 2021 ison rempan jälkeen

- Kasvata Sîr Angrenin hevosmäärää vähintään 450 hevoseen

- Ota Sîr Angrenin rotuvalikoimaan vähintään yksi uusi rotu

- Kirjoita vähintään neljä merkintää Trullinummen tallikirjaan

- Päätä, mitä Radgbugin laukkahevosille ja -poneille tehdään

- Aktivoidu Korpinmustan koirien kanssa - kisaa ja hanki vähintään yksi pentue

- Hanki Aasilaan jokin uusi eläinlaji nykyisten lisäksi

- Aloita Aasilan aasi- ja muulikasvatus vähintään yhdellä muuli- ja aasivarsalla


Tässäpä nämä. Kaikki mielestäni melko helposti toteutettavia, kunhan vain saa itseään niskasta kiinni lähteä niitä toteuttamaan.

Kommentit

  1. No niin! Lupaukset kuulostavat hyviltä, varsinkin tuo hevosmäärän nostaminen Sîr Angrenissa. Suuri on kaunista. Tulehan sitten ostoksille, Ionicista saattaisi löytyä vaikka se uusi rotukin.
    Tosin tuli kyllä tätä listaa lukiessa mieleen, että omaakin voisi täydentää vähäsen. En ole juurikaan pitänyt tapanani järjestää tallien synttärikekkereitä, mutta tänä vuonna voisi olla tarpeen, sillä Ionic saavuttaa täysi-ikäisyyden... Asialla on toki kiire, sillä Ionic tupsahti olevaisuuteen tammikuun lopulla 2004 eli ne synttärit olisivat kovastikin pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä tuo hevosmäärän nostaminen vähintään 450 yksilöön mikään täysin mahdoton tavoite ole, tämän hetkiseen hevosmäärään peilaten se tarkoittaisi 59 uutta yksilöä - sillä oletuksella tietenkin, ettei yhdestäkään vanhasta hevosesta luovuttaisi. Täytynee tänä vuonna siis shoppailla ihan urakalla ja siitä voit olla varma, että Ionic tulee erittäin suurella todennäköisyydellä olemaan yksi näistä shoppailupaikoista. :D Ja onnittelut jo hieman etukäteen täysi-ikäistyvälle Ionicille, 18 vuotta on arvostettava ikä!

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit