Kesän inspiraatiot

Mulla on jo jonkin aikaa ollut työn alla pari hieman "vakavampiaiheista" postausta, jotka käsittelevät lähinnä omia haasteitani ja epävarmuuksiani tämän harrastuksen suhteen. Tarkoitus on ollut siis hieman purkaa omaa mieltä ja mahdollisesti tarjota vertaistukea samankaltaisista ongelmista kärsiville. En ole kuitenkaan saanut jäsenneltyä ajatuksiani riittävän selkeästi. Sillä aikaa, kun jännityksellä odotamme näkevätkö nämä postaukset koskaan päivänvaloa, ajattelin julkaista tällaisen hieman kevyemmän hehkutuksen niistä asioista, jotka tällä hetkellä inspiroivat eniten tässä harrastuksessa.

 ...

Innostuin viime kuun lopulla vihdoin ottamaan Radgbugin ravurit työn alle. Hevosten sivujen saattaminen ajan tasalle ja ilmoittaminen kilpailuihin alkoi ehkä hieman pakkopullana, mutta projektin aikana olen taas innostunut ravureista kovasti! Sen seurauksena Radgbugin ravurit ovat tainneet tämän kesän aikana juosta useammissa kilpailuissa, kuin kahden edellisen vuoden aikana yhteensä! Kiva lisä on tietenkin myös se, että kisoista on tullut myös menestystä ja pari hevosista on myös parantanut ennätystään. Erityisiä ylpeydenaiheita ovat etenkin suomenhevosori Rongoteus ja suomenhevostamma EP Peppiina, jotka ovat ainakin omasta mielestäni juosseet tosi kivasti. 

Loppukesän tavoitteena on parit isommat kisat. Rongoteus pääsi karsintalähdöstä heittämällä vFinlandia-ajon finaaliin ja toivon, että vikasta karsinnasta vielä joku radgbugilainen pääsisi sen kaveriksi finaalilähtöön. Tähtäimessä on myös virtuaaliset kuninkuusravit - olisi niin hienoa joskus nähdä oma hevonen juoksemassa kuninkuuslähdössä! Vaikka melko epätodennäköistähän se taitaa ainakin vielä toistaiseksi olla, mutta pidetään toivoa yllä.

Ainoa asia, joka hieman laannuttaa intoani Radgbugia kohtaan, on tallin laukkahevoset ja -ponit. En oikein tiedä, mitä niiden kanssa pitäisi tehdä, sillä laukat eivät ole enää pariin vuoteen minua juurikaan kiinnostaneet ja aiemmin kesällä kun vilkaisin, oli lähtöjä aika huonosti tarjolla. Mistä on sinänsä turha valittaa, sillä voisin ihan itsekin asian eteen jotakin tehdä. Joka tapauksessa, olen miettinyt josko jättäisin laukkaponit kokonaan pois tallista ja keskittyisin ainoastaan laukkahevosiin, ja niihinkin vain pienimuotoisesti. Täytyy kuitenkin vielä hieman makustella asiaa, ennen kuin teen mitään lopullisia päätöksiä.


Toinen tällä hetkellä inspiroiva asia on suomenhevoset, kiitos Hirttiksen uudistuneen ilmeen. Etenkin varsakuume on kova! Tallin maksimikapasiteetti onneksi hieman rajoittaa varsatehtailua, vaikka eihän mikään estä majoittamasta ylimääräisiä hevosia johonkin evm-paikkaan, heh ;) Erityisesti odotan sitä hetkeä, että hevoskanta ollaan saatu kokonaan uusittua (eli siis lähinnä epäinspiroivimmat ja vanhat hevoset saatettu haudan lepoon, kun jälkeläisasiat on niiden osalta ok) ja mikä parasta, se hetki on melko lähellä!

Aikaisemmin keväällä syntyneet varsat ovat nyt myös osa jo siinä iässä, että niiden kanssa päästään aloittelemaan kilpauraa. Jännittävää! Kilpauraansa aloittelevat ovat kaikki käyneet ensin suomenhevosvarsojen arvioinnissa (2v) ja se on tavoite loppujenkin varsojen osalta, ennen kuin ne etenevät elämässään kilpauralle. Erityisen iloinen olen siitä, että sekä kesäkuun että heinäkuun parhaat 2-vuotiaat ovat Hirttivaaran tallista! Kesäkuussa parhaan tittelin sai ori Hirttivaaran Tuli-Valo ja heinäkuussa ori Hirttivaaran von Pottu.

 

Ja vielä viimeisenä muttei vähäisimpänä, Virtuaalivaruste. Olen jo vuosia haaveillut omasta varustekaupasta, mutta ailahtelevan innostuksen ja piirtämiseen liittyvien henkisten ja laitteellisten (rip vanha Wacomini, joka teit hidasta kuolemaa monta vuotta) haasteiden vuoksi haave ei konkretisoitunut ennen kuin nyt kuluneen heinäkuun aikana. Uuden piirtopöydän ja -ohjelman innoittamana ajattelin, että varustekauppa voisi olla hyvä tapa pitää yllä piirtotaitoja ja intoa. Lisäksi tämä on tavallaan minun tapani yrittää antaa jotain muille, harrastuksen yhteiseksi hyväksi. Eihän pari hassua varustetta tietenkään paljon ole, mutta edes jotakin.

Tähän asti on ollut hauska piirtää varusteita ja tavoitteena onkin tuoda lisää monipuolisuutta virtuaalisten varusteliikkeiden tarjontaan. Yksi toivekin (valjakkovaljaat) ollaan ehditty toteuttaa heti samana päivänä, kun liikkeen olemassaolo julkistettiin Keskustassa 17.07. Koen, että uusi varusteliike otettiin ihan hyvin vastaan ja oli tosi ihanaa, että joku uskalsi heti heittää varustetoivetta tulemaan! Sitä en uskalla luvata, millä tahdilla uusia varusteita tullaan julkaisemaan tästä eteenpäin. Ehkä satunnaisesti sitä mukaa kun kuvia valmistuu, ehkä sesonkikohtaisesti - se nähdään tulevaisuudessa.

Kommentit

Suositut tekstit