Ajatuksia tulevasta vuodesta 2021

Vuosi 2020 on piakkoin taputeltu. Oman harrastukseni osalta tämä kulunut vuosi on ainakin omasta mielestäni ollut melko hyvä: vaikka edellisen vuoden hiljaiselo jatkuikin tämän vuoden alkupuoliskolle saakka, niin loppukesästä tauolta palattuani on omalta osaltani ollut nähtävissä selkeä nousujohdanne harrastuksen kiinnostavuuden kannalta. Toivotaan siis, että tämä sama jatkuisi nyt hyvän tovin. Olen kuitenkin suunnannut mietteeni jo myös seuraavan vuoden puolelle ja siihen, mitä odotuksia ja tavoitteita minulla on vuotta 2021 kohtaan. 


Suurimpana tavoitteenani tietenkin on, että harrastukseni jatkuu vähintäänkin samalla aktiivisuudella, mitä se on nyt loppuvuodesta ollut. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kohdennan huomioni virtuaalihevosiin oikean elämän aikatauluistani riippuen noin kerran viikossa ja teen kerralla sen verran mitä ehdin ja/tai mihin riittää inspiraatiota. Jos jotakin harrastukseeni pitäisi vielä kuitenkin lisätä, niin minusta olisi kiva aktivoitua enemmän myös kisajärjestäjänä. Ihan harrastuksen yhteistä hyvää ajatellen, mutta myös itsekkäistä syistä. 

Kasvateille sivuja tehdessä olen muutaman rodun kanssa havahtunut kuvaongelmaan, jonka laajuus vaihtelee hieman rodusta riippien. Minulla on myös toiveissa tuoda Angreniin joitakin uusia rotuja (mahdollisesti vuoden 2021 puolella, kunhan saan Angrenin nykyisen hevoslauman käytyä läpi ja päivitettyä ajan tasalle) ja tämä kuvaongelma koskee myös osaa näistä roduista. Elättelenkin siis toiveita siitä, että jos jaksaisin ja uskaltaisin laittaa edes pari-kolme kuvalupapyyntöä menemään - ja että ne toivottavasti palautuisivat myönteisen vastauksen kera.

Vielä yksi omaan harrastukseen liittyvä asia, jota ensi vuodelta odotan on se, että saisin keksittyä talleilleni (pl. Angren) sekä kennel Korpinmustalle jonkin toimivamman, tämänhetkiseen elämäntilanteeseeni sopivamman suunnan. Tästä aiheesta on tulossa oma postauksensa jossakin vaiheessa, joten en tähän pureudu tässä nyt sen enempää.

Koko harrastusta ajatellen Websin muuttuminen maksulliseksi on asia, joka hieman jopa ahdistaa. Loppukesästä tauolta palattuani sain kuulla Suntuubin lopettaneen ja surkuhan siinä silloin tuli, kun ajattelin kaikkia niitä kadonneita hevosia ja virtuaalihistoriaa. Samat ajatukset ovat hiipineet mieleeni Websin maksulliseksi muuttumisen myötä ja aihe tuntuu tällä kertaa vielä hieman "henkilökohtaisemmalta", sillä Webs on ollut "aina mukana" harrastukseni alkuajoista (eli noin vuodesta 2005), toisin kuin Suntuubi, johon tutustuin arviolta vasta vuoden 2010 tienoilla. Toisaalta, en tiedä miksi tämä asia ahdistaa näin suuresti, sillä onhan Webs hukannut sivuja muutamien vuosien ajan jo muutenkin, esimerkiksi niissä tilanteissa, jos ei kirjaudu tunnukselleen tietyn ajan kuluessa - tosin sivut ovat aina palautuneet, kun tunnukselle on kirjautunut uudelleen. Ehkä stressaan eniten omien Websissä olevien hevosteni sivuja ja sitä, ovatko ne varmasti tallessa Web Archivessa, sillä päätin olla siirtämättä niitä Websistä pois, sillä lähtökohtaisesti kaikki hevoseni löytyvät VRL:n rekisteristä ja valtaosan olen yrittänyt tallettaa myös Web Archiveen. Toki yritän ehtiä tehdä vielä uuden, kokonaisvaltaisemman sivujen tallennusrupeaman joskus tammi-helmikuun aikana ja tallentaa muutenkin kaikkia Websistä löytyviä hevosten sivuja, joihin satun törmäämään. Noh, aika näyttää, miten tämä tulee vaikuttamaan niin omaan harrastukseeni kuin koko virtuaaliyhteisöön.


Jos jonkinlaista loppuyhteenvetoa haluaa tähän vetää, niin pääasiassa odotan alkavaa vuotta innolla ja tavallaan ehkä myös täynnä uusia ideoita oman harrastukseni varalle. Toisaalta Webs-ahdistus luo pientä säröä tähän muuten iloisen odottavaan tunnelmaan.


Onko sinulla jotain toiveita, tavoitteita tai odotuksia vuodelle 2021 joko omaan harrastukseesi tai koko harrastajakuntaan liittyen?

Kommentit

  1. Mä listailin omaan blogiin (virtuaalimietteita.blogspot.com/2021/01/uusi-vuosi-ja-uudet-haaveet.html) haaveita alkaneelle vuodelle ja saas nähä miten pitkälle noiden kanssa pääsee kun ei yhtään tiedä miten käy jos/kun työt taas alkaa ja sattuuko sielä nyt menemään kellon ympäri vai ei.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit