Harrastuspohdintaa - Jos aloittaisin virtuaalihevosharrastuksen nyt

Olen viime aikoina miettinyt sitä, että jos aloittaisin virtuaalihevosharrastuksen vasta nyt, millaisen tallin perustaisin. Toki tiedän, ettei mikään estä minua niin sanotusti nollaamasta tätä harrastusta ja aloittamasta täysin puhtaalta pöydältä, mutten vain pysty siihen. Koen vaikeaksi luopua asioista, minkä lisäksi en osaisi kuvitella heittäväni hukkaan yli kymmenen vuoden kasvatustyötä kymmenien eri rotujen parissa. Mutta, ajatuksella on kiva leikitellä.


Koska askellajihevoset ovat muutaman viime vuoden aikana olleet yksi suurimmista inspiraatioistani ja kiinnostuksen kohteistani tässä harrastuksessa, perustaisin todennäköisesti askellajihevostallin. Rotuja voisi olla monia - sellaisia, joita Angrenista löytyy tälläkin hetkellä, sekä monia muita, kuten erimerkiksi pasoja ja campolinoja. Hevosilla kilpailtaisiin ARJ:n alaisissa kilpailuissa ja menestyneimmät vietäisiin laatuarvosteluun.

Toinen hyvä vaihtoehto olisi myös historialliseen ratsastukseen painottunut, mahdollisesti piirroskuvallinen, talli. Tallissa olisi ainakin andalusialaisia ja friisiläisiä, spanish normaneja ja jotain vähän muhkumpia, mutta arvokkaan näköisiä hevosia. Tämän talliprojektin ympärille voisin nähdä ehkä myös jonkinlaista tarinatoimintaa.

Koska rakastan suomenhevosia, myös suomenhevostalli kuulostaisi houkuttelevalta. Hevosmäärä olisi kuitenkin pieni, lisäksi tälläkin tallilla voisin nähdä tarinapainotteisuutta. Ehkä. Hevosia löytyisi perinteisten este-, koulu- ja kenttäratsujen lisäksi valjakko- sekä työajosta. Tallin hevoskanta koostuisi lähinnä tammoista, oreja olisi kerrallaan vain muutama.

Myös tarinapainotteinen maalaistalli kuulostaisi kiehtovalta. Joku vähän samanlainen mitä Trullinummi ja joskus aikoinaan ylläpitämäni Peikonjoen tila ovat. En kuitenkaan osaisi päättää, olisiko tämä talli piirros- vai valokuvatalli, sillä molemmissa olisi omat hyvät ja huonot puolensa. Tallissa olisi mahdollisesti myös paljon toimintaa myös ulkopuolisille - hoitajatoimintaa, yksityisiä, leirejä ja erilaisia muita tapahtumia. Tallin sivuilla olisi paljon kaikenlaista kivaa, tunnelmallista pikkugrafiikkaa, tilpehööriä ja listauksia erilaisista enemmän tai vähemmän tärkeistä aiheista, kuten esimerkiksi hevosten ruokintaohjeita, erilaista nippelitietoa tallista, hevosista ja miljööstä jne.

Myös virtuaalinen maatila kuulostaisi enemmän kuin houkuttelevalta. Tilalla asuisi ainakin nautoja, lampaita ja kanoja ja ehkä muitakin eläimiä. Aaseja ja työhevosiakin tilalta varmaan löytisi muutama. Tilalla noudatettaisiin ehkä reaaliaikaista ikääntymistä tai jotakin CAS:n tyyppistä ajankulkua.


Lista varmaan vain jatkuisi ja jatkuisi. Lopputulema vaikuttaisi olevan kuitenkin se, että homma räjähtäisi todennäköisesti samalla tavalla käsiin, kuin miten harrastukseni suhteen on oikeastikin käynyt. Tarjolla on yksinkertaisesti liikaa mielenkiintoisia mahdollisuuksia, mikä on liikaa tällaiselle helposti kaikesta mahdollisesta innostuvalle yksilölle.


Millaisesta talliprojektista sinä haaveilet?

Kommentit

  1. "Toinen hyvä vaihtoehto olisi myös historialliseen ratsastukseen painottunut, mahdollisesti piirroskuvallinen, talli. Tallissa olisi ainakin andalusialaisia ja friisiläisiä, spanish normaneja ja jotain vähän muhkumpia, mutta arvokkaan näköisiä hevosia. Tämän talliprojektin ympärille voisin nähdä ehkä myös jonkinlaista tarinatoimintaa." <- Täällä yhden lukijan silmät alkoivat kiilumaan kiinnostuksesta. 8)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä tallihaavehan on varmasti enemmän tai vähemmän sun talliprojektien ansiota, haha :D Ja idealtaan tämä olisi sen verran erilainen mitä nykyiset tallini, joten teoriassa näkisin tämän mahdollisena nykytilanteessakin, ellei jo olemassaolevat talliprojektini olisi paisuneet niin suuriksi vapaa-aikaan ja inspiraatioon nähden, massiivisesta art blockista puhumattakaan.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit